"Hei! sain 4.8. Norjasta Lekan saaren eteläpuolelta 2kpl 1,6kg:n painoisia
puna-ahvenia. Olin matkalla isäni ja pikkuveljeni kanssa ja isäni kanssa nostimme yhteensä 17kpl
yli kilon painoisia puna-ahvenia, valta-osa oli painoltaan 1,2 ja 1,3kg. Joukossa tuli mukana
"vahingossa" reilu kymmenkunta 200-300gramman ahventa.
Kalat nousivat muutaman tunnin aikana
110-135 metrin syvyisestä "pakasta"; ympärillä oli noin 170 metriä syvää. Isoimmat kalat
nappasivat vaaleaan mustekalaan, jossa on fluorisoiva pallo kärjessä (käytämme pyydyksestä
nimitystä Hattivatti - tämähän on kaikkien tuntema oliolaji Muumin tarinoista). Osa ahvenista
nousi myös kirkkaalla 40mm:n pilkillä ja punaisella mustekalalla. Syöttinä käytimme Suomesta
tuotuja kuoreita, mutta ahvenet tuntuivat olevan kiinnostuneita myös syötittömistä koukuista.
Paras nosto oli kun samassa litkassa oli 1,3 ja 1,2kg:n ahvenet!
Viimeisenä päivänä olimme lähteneet etsimään noin 10 pientä puna-ahventa tuliaisiksi, sillä kalaa
oli tullut jo niin paljon, että olimme joutuneet hankkimaan uuden lohien kuljetukseen tarkoitetun
kylmälaukun kolmen laukkumme lisäksi.
Emme löytäneet pieniä ahvenia vakiopaikoista ja lähdimme ajamaan
kohti leirintälauetta. Isäni kuitenkin sanoi matkalla, että häntä on mietityttänyt eräs kaiulla
näkynyt 110 metrin paikka useasti. Päätimme ottaa vielä muutaman laskun. Ensimmäinen ylös tullut
ahven oli 1,3kg:n painoinen ja lähistöllä ollut venekunta kuuli voitonhuutomme.
Kun yli kilon
painoisia ahvenia oli veneessä 3, ymmärsimme ettei ensimmäinen ollut sattuma. Soitimme ystävät
paikalle ja yhdessä nostimme noin 25 kilon kyrmyniskaa.
Ahventen saaminen kruunasi muutenkin
niin mahtavan kalastusreissun, johon kuului mm lahtivalaan nousu pintaan noin 10 metrin päässä
pienestä veneestämme!"
-Tommi Karjalainen-
www.leka-camp.no