 |
|
|
| |
Kalakisa 2006 on päättynyt!
|
|
|
|
|
|
|
|
Pääpalkinnon voitti tänä vuonna Katja Määttänen Kangasalalta 15,5 kg:n pallaksella. Onnea voittajalle!
"Kala nappasi reilun kolmenkymmenen metrin syvyydessä pohjaa vasten paukutettuun 500g:n Bilteman turskapilkkiin. Aluksi elikkoa
luultiin vauraammaksi turskiloksi, mutta kun siimaa lähti ensimmäisen kerran puolalta vauhdilla, muuttui meininki veneessä.
Porukan pienimpänä sain rohkaisevia ohjeita, kuten "Mitä tahansa tapahtuukin, niin vavasta et päästä irti!"."
2006 suurimman pallaksen pyytäjälle.
|
|
|
|
Turskasarjan voiton veivät Teemu Marttila ja Ruben Vuolasranta, 18,5kg turskalla. Seitisarjassa voittajaksi
on julistettu Ahti Mäenpää 16,5kg seitillä, kissakalasarjan voittivat Mikko Leskinen, Mika Pöllänen ja Tommi Nurmi yhteisvoimin
pyydetyllä 10,95kg katilla. Keilasarjan voiti Keijo Perhomaa 9,0kg keilalla ja sekalaiset-sarjan voitti suvereenisti Jarmo Huovinen
todella komealla 4,8kg punakampelalla. Kyseinen punakampela hätyyttää euroopan- ja jopa maailmanennätyksiä. Onnea voittajille, jotka saavat piakkoin postissa nipun Gummimak-kumimatoja!!
Kaikkia kuvia ja kertomuksia ei ole vielä ehditty purkaa ja laittaa sivuillemme, eli pyydämme kärsivällisyyttä päivityksissä. |
|
|
|
|
Ennätyskala/Saalisrekisteriin otetaan myös mielellään vastaan kuvia saamistanne kaloista, pienen saaliskuvauksen kera. Lähetä kuva ja
lyhyt kuvaus pyyntipaikasta, ajasta, vieheestä sekä tunnelmista saantihetkellä osoitteeseen info@tyrskyturska.net otsikolla "Vuonojen jätit". |
|
|
|
|
|
Pallas
Hippoglossus Hippoglossus |
Turska
Gadus Morhua |
Seiti
Pollachius Virens |
Kissakala
Anarchicus Lupus |
Puna-ahven
Sebastes Marinus |
Keila
Brosme Brosme |
Sekalaiset
Secalaine Lajistus |
|
|
|
| |
© Copyright 2001-2007 Tyrskyturska |
|
|
|
|
|
|